Pitkästä aikaa oli kaunis, auringonpaistetta täynnä oleva ilma. Harmitti kun tiesin, että pian istuisin taas kotona koneen ääressä, yksin.
Nuorempana minulla oli paljon kavereita, joiden kanssa olin päivittäin lähinnä harrastusteni parissa. Sitten aika kului ja kaikki kasvoimme, ystäväni lähtivät eri suuntiin ja jäin yksin. Yksinäisyyttä ei aluksi edes huomannut, sillä tapasinhan ihmisiä vielä koulussa, sekä satunnaisesti muuallakin. Vielä tänäkin päivänä, tapaan kyllä ihmisiä, mutta minne suurin osa on kadonnut?
Lyhyen elämäni aikana olen luopunut useimmista harrastuksistani ja samalla ystävistäni.
Kotimatkallani tänään päätin etsiä netistä, jonne suurin osa tiedosta on siirretty, tietoa millaista toimintaa minun ikäiselleni, nuorelle aikuiselle on paikkakunnallani tarjolla.
Klikkailin itseäni sivuilta toisille, selasin linkkejä ja parhaani mukaan kahmin infoa. Kaikki mitä löysin oli itseäni nuoremmille suunnattua toimintaa, jota kyllä riitti. Entä minä? Entä minun ikäluokkani?
Olen ilmeisesti nyt siinä siirtymävaiheessa elämää, jolloin yhteiskunta ei enää välitä löydänkö itselleni toimintaa vapaa-ajalle, vaan olettaa, että pian kulutan kaiken aikani töihin. Olen kuitenkin vielä opiskelija, asun kotona, enkä käy töissä. Uusiin harrastuksiin on todella vaikea päästä mukaan, koska minulla ei ole varaa tai olen "liian" vanha. Enkö kuitenkin ole liian nuori siirtymään täysipäiväiseen elämättömyyteen?
Minun ikäisilleni nuorille ei ole tarjolla kerhoja, harrastuksia, eikä ajanviettopaikkoja, ainakaan lähietäisyydellä, vaikka asun Suomen toiseksi suurimmassa kaupungissa.
Poikkeuksena on tietenkin seurakunnan rukouspiirit, joihin kaikki saavat osallistua, mutta kaipaisin silti erilaista toimintaa, sellaista missä olin nuorempana mukana.
Voisiko tähän tulla muutos?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti